Lähes jokainen suomalainen lukee aikakauslehtiä, mutta aiempaa valikoivammin. Tarkasti kohdennettujen asiakaslehtien ja harrastelehtien lukijakunta on kasvanut 2000-luvullakin. Asiakaslehdet ovat myös ainoa lehtiryhmä, jossa sekä uudet että vanhat nimikkeet ovat löytäneet entistä enemmän lukijoita. Lehdentekijöissä teemme täsmälehtiä kuluttajille, markkinoidemme kuninkaallisille. Olipa kyse oman taloudenpidon tasapainosta, pukeutumisen nikseistä tai matkahaaveista, lehtemme avaavat tuoreita näkökulmia ja ohjaavat onnistuneisiin ratkaisuihin.
Suomen toiseksi suurimman aikakauslehden, Yhteishyvän, lukijoina on S-ryhmän asiakasomistajat. Vuonna 1905 perustettu lehti ilmestyy 1,7 miljoonaan suomalaiseen kotitalouteen joka kuukausi. Raikas lehti antaa apua ja ideoita arjen pyörittämiseen. Se kertoo asiakasomistajeduista ja on tukena ostospäätöksissä. Monipuolisen hyötytiedon lisäksi jokainen lukukerta tarjoaa mieliinpainuvan nojatuolimatkan viihteen ja elämysten maailmaan.